Banner Kasvoalueen implantit

Esteettistä kirurgiaa ei voi irrottaa muusta plastiikkakirurgiasta. Sen avulla hoidetaan ulkonäön variaatioita ja ikääntymisen myötä syntyneitä muutoksia. Plastiikka-kirurgiaan liittyy aina pyrkimys myös ulkonäön osalta mahdollisimman hyvään ja harmoniseen lopputulokseen.

YLEISTÄ

Kudosten vanheneminen aiheuttaa jossain elämänvaiheessa näkyviä ulkonäkömuutoksia. Nämä syntyvät kudosten kimmoisuuden vähentymisen ja löystymisen seurauksena, kasvojen kudosten vanhenemiseen vaikuttaa myös perinnölliset tekijät. Siihen vaikuttavat myös muut ulkopuoliset tekijät auringolle altistuminen, tupakointi, painon-vaihtelu ja jokapäiväinen elämän stressi. Muutokset voivat alkaa jo 30 ikävuodesta lähtien poskien alueella. Kasvojen alueella käytetään yleensä alaleuka- ja poski–implantteja. Kasvoalueenimplanteilla voi parantaa kasvojen keskiosaa, kohottaa, suurentaa ja nuorentaa poskialueita. Alaleuanimplantilla voi suurentaa ja korostaa alaleukaa, joskus asiakas luulee että hänellä on iso nenä, mutta todellisuudessa on pieni alaleuka jota voi suurentaa implantilla.

ENNEN LEIKKAUSTA

Suosittelemme henkilökohtaista konsultaatiota klinikan konsultin tai lääkärin luona. Konsultti tai lääkäri kertoo sinulle kasvojen implanteista ja leikkauksen kulusta. Samoin jälkihoidosta ja mahdollisista riskeistä. Konsultin tai lääkärin kanssa yhteistyönä etsitään sinulle yksilöllinen vaihtoehto ongelma-alueen hoitamiseksi. Konsultti tai lääkäri kokoaa myös esitiedot terveydentilastasi. Muista mainita kaikki terveyteesi liittyvät asiat. Mikäli kaikki on kohdallaan voidaan varata suunniteltu leikkausaika.

Leikkauspäivänä

Keskustelet leikkaavanlääkärin kanssa kasvojen implantti - leikkauksesta. Leikkaus suoritetaan nukutuksessa, nukutuslääkäri keskustelee kanssasi tulevasta nukutuksesta ja suorittaa tarvittaessa terveystarkastuksen.

LEIKKAUS

Nukutuksen jälkeen leikkausviilto suoritetaan piilotetuille alueille:

Kuva Piste A. Poski–implantti leikkauksessa viilto suunontelon sisäpuolella poskien seudussa ja implantti kiinnitetään luuhun ruuvin avulla. Haavoille asetetaan itse sulavia ompeleita.
Kuva Piste B. Alaleukaimplantti leikkauksessa viilto alaleuan alle noin 1,5 – 2 cm ja implantti kiinnitetään ruuvilla luuhun. Iholle asetetaan itse sulavia ompeleita.
Poski-implantti Leukaimplantti

LEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Ensimmäiset tunnit leikkauksen jälkeen olet nukutuslääkärin ja nukutushoitajan tarkkailunalaisena. Tarvittaessa saat kipulääkettä. Ensimmäisen yön olet klinikalla jälkihoidossa. Hoitaja on saatavilla koko yön. Seuraavana päivänä leikkaava lääkäri tarkastaa sinut, minkä jälkeen voit kotiutua. Kipu leikkauksen jälkeen on yksilöllistä, mutta yleensä suhteellisen vähäistä. Särkylääkkeitä määrätään tarvittaessa, vaikkakin ne yleensä ovat tarpeettomia kahden ensimmäisen päivän jälkeen. Turvotusta ja verenpurkaumia (mustelmia) voi esiintyä, ne kestävät noin 1-2 viikkoa. Useimmat potilaat palaavat töihin ja sosiaalisiin harrastuksiin jo 2 viikon jälkeen. Raskasta fyysistä liikuntaa tulee välttää ensimmäisen kolmen viikon ajan leikkauksen jälkeen, mutta kevyt liikunta edistää huomattavasti parantumista. Rankkoja harrastuksia kuten aerobic, juoksu, painonnosto, uinti ja tennistä tulee välttää kolmen viikon ajan leikkauksen jälkeen, samoin saunomista.

Haavanhoito

Alaleukaimplantin leikkauksen jälkeen.
Pidä haava kuivana. Sidettä pidetään haavan suojana ompeleiden poistoon asti, mikäli ei ole itse - sulavia. Side on syytä vaihtaa jos se on likainen tai märkä. Siteiden tulee olla steriilejä. Steriilejä siteitä saa ostaa valmiissa pakkauksissa apteekista. Kahden vuorokauden ajan leikkauksesta haava pidetään täysin kuivana. Sen jälkeen sinun on pestävä tukka ja suihkutettava haavojen seutu hyvin että vanhat veri hyytymät poistuvat, aseta haavoille uusi side. Haavaa tai sen ympäristöä ei saa hangata. Kastuneet siteet vaihdetaan kuiviin steriileihin siteisiin. Saunan löylyyn ei ole hyvä mennä ompeleiden aikana eikä kaksi viikkoa ompeleiden poiston jälkeen. Käänny lääkärin puoleen jos haavassa on yltyvää kipua, lämmön nousua ja punoitusta tai jatkuvaa runsasta verenvuotoa, jatkuvaa siteen läpi tulevaa kosteutta tai pahaa hajua. Tupakanpoltto haittaa merkittävästi haavan parantumista.

Poski–implantti leikkauksen jälkeen.
Pidä hyvä huolta suuhygieniasta ja huuhtele suuontelo jokaisen ruuan jälkeen suuhuuhtelu aineella viikon ajan.

RISKIT JA KOMPLIKAATIOT

Jokaiseen leikkaukseen sisältyy myös riskejä. Kasvojen implanttien riskit ja mahdolliset komplikaatiot ovat kuitenkin vähäiset. Korkeasti koulutettujen lääkärien ja hoitajien muodostamassa leikkausryhmässä leikkausten komplikaatiot ovat erittäin harvinaisia. Kuitenkin kuten jokaisessa leikkauksessa verenvuodon, tulehduksen ja arpikudoksen muodostumisen sekä nukutusten aikaisten ongelmien mahdollisuus on olemassa.

Tulehdus

Tulehdusta voi esiintyä minkä tahansa leikkauksen jälkeen. Kasvoimplanttien jälkeen määrätään antibioottikuuri tarvittaessa tulehduksen ehkäisemiseksi.

Verenpurkauma

Verenpurkauma (mustelma) on kasvoimplanttien yhteydessä yleinen. Veren-purkauma on verenkertymä elimistössäsi, tässä tapauksessa ihon alla ja leikkaushaavan seudussa. Verenkertymä esiintyy yleensä pian leikkauksen jälkeen. Pienet verenkertymät poistuvat usein itsestään, mutta suuria joudutaan joskus poistamaan lääkärin vastaanotolla.

Kasvojen implanttileikkauksen tuntohäiriö

Joskus kasvojen pintatuntohermot voivat vaurioitua. Tunnon muutokset ovat väliaikaisia ja korjaantuvat aikaa myöten.

LOPPUTULOS

Turvotus ja mustelmat lähtevät pois muutamien viikkojen jälkeen. Lopullinen tulos on nähtävissä vasta kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta. Arpien punoitus katoaa noin puolessa vuodessa.
Kasvojen kohotusleikkauksella voidaan saavuttaa haluttu ulkonäkö. Itsetunnon kohentuminen ja itseluottamus ovat myös tärkeitä hyötyjä asiakkaalle.

----------------------------------------------------------------
Reval Clinic - KT Kliinik
Kaluritee 5A Tallinn ESTONIA (toimilupa L-02008)
Email: revalclinic@revalclinic.com

----------------------------------------------------------------